Vasta vuosi sitten tammikuussa 2009 esikoisalbuminsa "To Lose My life" julkaissut
brittibändi White Lies on kiinnitetty Helsinki Live! -cityfestarin tasokkaaseen
artistirasteriin!
Bändi ja edellä mainittu esikoisalbumi teki historiaa kipuamalla Englannin
albumilistan ykköseksi viime vuoden alussa!
Nk. vaihtoehtorockin potentiaalisimpiin tulokkaisiin lukeutuva White Lies esiintyi
elokuussa 2009 osana Helsingin Juhlaviikkoja järjestetyssä Flow Festival
-tapahtumassa Suvilahdessa.
Savon Sanomien musiikkikriitikko Juha Luomala kirjoitti yhtyeen esikoisalbumista
22. helmikuuta 2009 mm. seuraavaa:
"Lontoolaistrio liikkuu samassa post-punkin vanavedessä kuin Interpol ja The
Editors. Olisikin helppo niputtaa White Lies "taas yhdeksi Joy Divisionia
ihailevaksi bändiksi". Se ei kuitenkaan ole tarpeen. White Lies on popimpi,
tanakampi ja tarttuvampi: siinä on enemmän U2:sta ja The Killersiä kuin
lajitovereissaan. Musiikissa kaikuu epätoivon sijaan muistoja täydellisestä kesästä
ja toivoa paremmasta huomisesta. White Liesin soundi on iso ja varovaisen
melankolinen. Pinnan alla sykkii kuitenkin bilesydän ja kaipuu stadioneille
huudattamaan yleisöä."
YleX:n radiojuontajaraportissa 18.8.2009 kirjoitettiin mm. seuraavalla tavalla:
"Lauantain kepeässä kesäillassa Suvilahden tilapäisväestölle esiintyi brittiläinen
White Lies. Melankolista ja hillittyä rokkia instrumenteillaan tuottava orkesteri
kuulosti livenä uskomattoman laadukkaalta. Kirkas soundimaailma toimi ja emokyynel
vierähti pitkin poskea varmasti yhdellä jos toisellakin kaksvitosella tyttösellä."
White Lies -kokoonpanossa soittavat Harry McVeigh, laulu & kitara, Charles Cave,
basso ja Jack Lawrence-Brown, rummut. Keikoilla trion vahvistuksena on
kosketinsoittaja Tommy Bowen.
White Lies palkittiin viime vuonna mm. MOJO-lehden lukijaäänestyksen parhaana
"läpimurtobändinä 2009" ja Q-lehden lukijaäänestyksessä "parhaana uutena bändinä
2009".